keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Lokakuun tulostettava seinäkalenteri


LOKAKUU – sadekuu


Sataa, sataa ropisee. Toiset tykkää sateesta, toiset ei. Myönnän kuuluvani enemmän jälkimmäiseen porukkaan. Sateenvarjo pitäis aina muistaa laittaa laukun pohjalle mukaan. Ne kumpparitkin vois olla kätevät aina mukana. Töistä kun lähtee, niin aina just silloin tietty sataa ja onko varjoa kumppareineen – eipä ole, harmittaa!

Kyllä se sade voi nautinnoksikin muuttua. Rämmittyä sateesta kotiin, mikäs sen ihanampaa kuin köllötellä takkatulen äärellä lämpimästä ja kuivasta nauttien, sateen ropinaa kuunnellen.








Syksy on kivaa, värikästä sekä tunnelmallista aikaa ja sade myrskyineen kuuluu syksyyn. Siitäpä syystä päätin ikuistaa sadepisarat myös lokakuun kalenteriin.

Ilmainen tulostettava pdf on taas ladattavissa samasta vanhasta tutusta paikasta, Google Driven puolelta. Samassa pdf:ssä on ekaks kuvallinen kalenteriversio, perässä vaihtoehtona pelkkä kalenteriruudukko.


Uudet lukijat saattavat hämmästellä että miks tuossa yläosassa on niin paljon tyhjää eikä tässä ole viikonpäiviäkään! Asian selviämiseksi alkuperäinen kalenteri-idea löytyy täältä –>

Tuosta alkuperäisyydestä tulikin mieleeni että kyllä huvittaa, millainen kalentereiden sekametelisoppa tästä onkaan taas tullut! Nyt on menty niin fiilispohjalla tämän kanssa että ensi vuodeksi olen kaavaillut tekeväni kalenterin kerrallaan, niin tyyli pysyisi mahdollisimman samana. 

Suunnitteluhommat pitäisi sen osalta tässä hiljalleen aloitella, joten jos on toiveita, kehitysideoita tai mitä tahansa tulee mieleen, niin laittakaa ihmeessä viestiä. Mielelläni ottaisin vastaan ;)


Syksystä ja sateesta nauttien,
Nina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti