torstai 30. huhtikuuta 2015

Toukokuun kalenteri ja magneetteja hamahelmistä

 

Jääkaappikalenteri – Rantakalliolla

Alun perin toukokuun kalenteriin oli tarkoitus tuoda valkovuokkoja – äitienpäivä kun toukokuussa on – mutta piirrellessä alkoi tullakin kalliota!! Onko niin kova meren kaipuu, että perinteikkäät äitienpäivän kukat saivat väistyä ja rantakalliot veivät voiton?!? Voin jo korvissani kuulla lintujen ääntelyt, aaltojen kohinan ja tuulen tuiverruksen. Kun täällä sisämaassa nykyään asustelen, tuo alkaa olla jo melkein luxusta eikä täkäläiset oikein tahdo ymmärtää höpötyksiäni.


Latasin tämän ilmaiseksi tulostettavan kalenteripohjan (pdf) taas sinne Google Driveen, johon pääset tästä klikkaamalla: Lataa toukokuun 2015 kalenteri


Magneetit hamahelmistä

Neidin kanssa eilisenä sadepäivänä rakenneltiin hamahelmistä kaikenlaista ja mulla kun pitää olla niille aina joku käyttötarkoitus, tuli taas tehtailtua magneetteja. Näiden kanssa puuhailu on samalla hauskaa ja kehittävää – niin lapselle kuin aikuisellekin – ja ennen kaikkea, mikäs sen kivempaa yhdessä puuhailua. Uskalsin jopa antaa silitysraudan käytönkin opeteltavaksi ja palovammoilta KUMPIKIN vältyttiin!!!



Jääkaapin ovi alkaa olla jo niin täynnä pelkkää magneettia, joten nyt nämä yksilöt päätyivät tauluksi. Nii-i, miksikäs ei niitä voi noinkin käyttää!! Tuossa on hajonneeseen kehykseen joskus aiemmin tullut maalatua sekä magneetti- että liitutaulumaalia, joten toimii tässä tilanteessa erinomaisesti. Liitua vaan käteen, niin saa jatkaa "taideteosta".




No kyllä mä sentään yhden "huutomerkki"-magneetin säilytin kalenteriinkin. Tämä tulee siihen toukokuun tärkeimpään päivään, äitienpäivään.




Ennen sitä päivää kuitenkin on vielä myös vapun viettoa, joten toivottelen kaikille oikein hauskan hyvää vappua!!!!





– Nina –



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti