keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Kehystarjotin


Taulunkehyksistä tarjottimeksi

Sattui nurkissa lojumaan ylimääräinen isompi taulunkehys ja terassille kaipasin kesällä tarjotinta, joten siitä se ajatus sitten lähti.

Nurkissa pyöri myös reiän saanut pitsiliina mutta enhän minä sitä tietenkään ole raaskinut poiskaan heittää! Pitsiliina pääsi sitten kunniapaikalle lasin alle ja reikäkin sattui mukavasti menemään piiloon. Pitsiliina sopi kuin nakutettu terassin ympäristöön, pitäähän siellä vähän romantiikan kukkia, heh.



Ovenkahvat ei sentään löytynyt valmiina, joten ne piti kipaista hakemassa kaupasta. Tyyliin sopivalla ilmeellä tietysti.


Tarjotin sai jouluilmeen

Nyt kun jo aatonaattoa vietetään, tarjotinkin pukeutui jouluiseen tunnelmaan. Siihen kävi passelisti viime vuonna saamani lahjapaperi. Iso kiitos sen antajalle, sen verran hieno oli että ei sitäkään ole raaskinut pois heittää – eikä kannattanut – eikö vain?

Ihan huippua että tarjottimenkin saa muokattua tilanteen ja fiiliksen mukaan ja vieläpä niin helposti.




Kovinkaan jouluiselta tuolla ulkona ei näytä mutta se hyvä puoli siinä on että tarkenee nauttia vaikka jouluglögit joulutarjottimelta terassilla :)

Minä tästä hiljalleen syvennyn joulun viettoon, joten tässä vaiheessa toivottelen teille kaikille ihanuuksille erittäin tunnelmallista ja rentouttavaa joulua!

– Nina –


2 kommenttia:

  1. Loistava idea ja tämän voisi napata itselleen. Mukavaa joulua ja idearikasta ensivuotta tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa 😊 Ihanaa Joulua ja uutta vuotta myös sinulle!

      Poista