torstai 30. huhtikuuta 2015

Toukokuun kalenteri ja magneetteja hamahelmistä

 

Jääkaappikalenteri – Rantakalliolla

Alun perin toukokuun kalenteriin oli tarkoitus tuoda valkovuokkoja – äitienpäivä kun toukokuussa on – mutta piirrellessä alkoi tullakin kalliota!! Onko niin kova meren kaipuu, että perinteikkäät äitienpäivän kukat saivat väistyä ja rantakalliot veivät voiton?!? Voin jo korvissani kuulla lintujen ääntelyt, aaltojen kohinan ja tuulen tuiverruksen. Kun täällä sisämaassa nykyään asustelen, tuo alkaa olla jo melkein luxusta eikä täkäläiset oikein tahdo ymmärtää höpötyksiäni.


Latasin tämän ilmaiseksi tulostettavan kalenteripohjan (pdf) taas sinne Google Driveen, johon pääset tästä klikkaamalla: Lataa toukokuun 2015 kalenteri


Magneetit hamahelmistä

Neidin kanssa eilisenä sadepäivänä rakenneltiin hamahelmistä kaikenlaista ja mulla kun pitää olla niille aina joku käyttötarkoitus, tuli taas tehtailtua magneetteja. Näiden kanssa puuhailu on samalla hauskaa ja kehittävää – niin lapselle kuin aikuisellekin – ja ennen kaikkea, mikäs sen kivempaa yhdessä puuhailua. Uskalsin jopa antaa silitysraudan käytönkin opeteltavaksi ja palovammoilta KUMPIKIN vältyttiin!!!



Jääkaapin ovi alkaa olla jo niin täynnä pelkkää magneettia, joten nyt nämä yksilöt päätyivät tauluksi. Nii-i, miksikäs ei niitä voi noinkin käyttää!! Tuossa on hajonneeseen kehykseen joskus aiemmin tullut maalatua sekä magneetti- että liitutaulumaalia, joten toimii tässä tilanteessa erinomaisesti. Liitua vaan käteen, niin saa jatkaa "taideteosta".




No kyllä mä sentään yhden "huutomerkki"-magneetin säilytin kalenteriinkin. Tämä tulee siihen toukokuun tärkeimpään päivään, äitienpäivään.




Ennen sitä päivää kuitenkin on vielä myös vapun viettoa, joten toivottelen kaikille oikein hauskan hyvää vappua!!!!





– Nina –



keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Huhtikuun kalenteri ja tunnelmaa kevätterassille


Huhtikuu...

miten tuo maaliskuu hurahtikin ihan vauhdilla ohi?!? Kalenteripäivitys piti tehdä jo ajat sitten mutta sitkeä flunssa ja työkiireet ne vei ihan mennessään. Noh, onneks on vasta eka päivä, joten kalenterin ehtii vielä hyvin tulostamaan ja ottamaan käyttöönsä. Alla olevan kalenteripohjan pystyt lataamaan ja tulostamaan itsellesi täältä.




Puutarhavalot

Meillä on tuo talvikin jämähtänyt sisustuksessa jotenkin kummasti vielä mukaan, joten siihenkin oli nyt tehtävä pientä muutosta. Huomio pientä. Ulko-ovessa edelleen havukranssi paikoillaan (hävettää) ja ideaa jos toista oli päässä pääsiäiskranssista mutta siinä se havukasa edelleen vaan roikkuu!! Olishan tässä vielä pari päivää aikaa puuhailuun....

Mutta sainpas kuin sainkin sentään aikaiseksi piristää meidän terassia. Muistatkos jouluvalot, jotka tuossa viime joulun alla puuhasin? Juu, jouluvalot taitaa olla jo parempi laittaa kaappiin piiloon mutta jäin sitten mietiskelemään, mihin nuokin saisi mahtumaan, roskiinkaan ei raaskisi heittää.

Purkkeihin, joissa oli punaista nauhaa, päätinkin laittaa pinkkiä ja limenvihreää. Vähän murattia joukkoon (ihan sieltä ruotsalaisesta isosta tavaratalosta löysin) ja siinäpäs onkin nyt sitten puutarhavalot valmiina!! Valoa ja tunnelmaa kuitenkin kaipaa pimenevinä iltoina, oli sitten kevät, kesä syksy tai talvi. Voipi olla naapureilla taas ihmeteltävää että mitäs noi noita purkkeja aina vaan roikottaa!!


Kirpparilta satuin vielä löytämään tuollaisen "linnun" häkin ja narsissithan sinne istuu kivasti. Onhan noita häkkejä jo jonkun aikaa katteltu mutta meillä palvelee kyllä vielä hyvin.

Ihanaa pääsiäistä teille kaikille!

– Nina –