keskiviikko 30. marraskuuta 2022

JOULUKUU 2022 – tulostettava kalenteri

 


Odotettu joulukuu

Viimeistä horoskooppikuukautta – jousimiehen kuukautta mennään! Vitsit miten vauhdilla vuosi onkaan taas vierähtänyt. Itsellä ainakin on kaikkea muutosta sattunut ja tapahtunut ja vauhti vaan hurjistunut vuoden loppua kohden. Pitää sanoa, että loppurutistukset vielä tsempattava ja sitten kovin odotettu joulu saa tulla – toivottavasti rento ja levon täytteinen sellainen kiitos :)

Horoskoopit saa nyt jäädä ja pitääpä alkaa hiljalleen miettiä uutta kalenteriteemaa tulevalle vuodelle. Jos on toiveita, niin otetaan mielellään vastaan <3



Nyt kuitenkin vielä annetaan jousimiehelle ansaittu kuukausi. Joulukuun 2022 kalenterin pääset lataamaan täältä –>


Ihanaa ja tunnelmallista joulun odottelua,

Nina


maanantai 31. lokakuuta 2022

MARRASKUU 2022 – tulostettava kalenteri

 


Vikkelän skorpionin marraskuu

Marraskuu tarkoittaa mulle aina touhukasta kuukautta. Kellot vaihtuu ja totuttu rytmi hakee taas vähän aikaa paikkaansa. Joulu lähenee ja pitää alkaa funtsimaan kortteja, lahjoja, valoja, koristeita...ja niiltä ei voi välttyä, koska joka kauppa on niitä pullollaan. Ja jos sulla on mielessä joku tietty juttu etkä ole ajoissa liikenteeessä, saa sille sanoa heipat. Muutoinkin tuntuu että marraskuussa pitää saada kaikki valmiiksi tulevaa vaihtuvaa vuotta varten niin priva- kuin työelämässäkin. 

Noh, täytyy todeta että liikkumisnopeuden perusteella skorpioni on oikein sopiva horoskooppi marraskuulle. Mä ainakin oletan että skorpionit on nopeita liikkeiltään...onneks en oo livenä nähnyt, joten takuuseen en voi mennä mun oletuksistani :O



Marraskuun 2022 seinäkalenterin pääset lataamaan ja tulostamaan itsellesi täältä –>


Touhukasta marraskuuta kaikille,

Nina


perjantai 30. syyskuuta 2022

LOKAKUU 2022 – tulostettava kalenteri

 

Lokakuussa vaaka heiluu


Täytyy myöntää etten ole aikaisemmin kovinkaan paljoa horoskooppimerkkejä miettinyt. Lokakuussa vallitsee suurelta osin vaaka ja aloin oikein miettimään että aika metkoja nimiä näillä. Oli oikein pakko googlettaa mistä horoskoopit on lähtöisin ja vastaukseksi sain: "Niiden historia alkoi vuonna 1930, kun Sunday Express -lehti keksi teetättää Englannin prinsessa Margaretin astrologisen tulkinnan astrologi R. H. Nayrolilla." 

Siis hä, mä ihan kuvittelin horoskoopit vanhemmiksikin. Toki historia varmasti ulottuu pidemmällekin mutta tohon saakka jaksoin googlettaa :O




Laittakaapa erityisesti kaikki vaaát vaakaa vinhasti lokakuussa heilumaan ja toki kaikki muutkin, viettäkää mukavan syksyistä lokakuuta!

– Nina –



keskiviikko 31. elokuuta 2022

SYYSKUU 2022 – tulostettava kalenteri

 


Lempeä syyskuu

Mä jotenkin omaksun syyskuun lempeäksi. Liekö johtuvan siitä, että on suurimmaksi osaksi neitsyen kuukausi...

No oikeastaan syyskuun lempeyden miellän ennemminkin siinä, että kesä alkaa hiljalleen tekemään lähtöään pois ja valmistelee ajatuksia enemmän talven suuntaan. Siirto ei tapahdu kertarysäyksellä, vaan hiljalleen, silleen vähän lempeesti <3 

Odottelen jo hetkiä, kun saa sytytellä kynttilöitä ja nauttia pimenevistä syysilloista. Löysin eilen itseni kaupan valaisinosastolta ihailemassa erilaisia ulkovaloja ja pohdiskelin erilaisia vaihtoehtoja pihan syystunnelman lisäämiseksi. Jäin myös miettimään että mitenkäs sitten ne jo ennestään olevat "kausivalot", uskaltaako / voiko niitä edes laittaa tässä maailman tilanteessa, kun sähkön sääntelystä puhutaan?!? Aurinkokennovalaisimia kovin katselin mutta jäin sitten miettimään niiden toimivuutta auringon vähentyessä...ja patterikäyttöisiä valaisimia myös jonkun verran käytän mutta niihin saa kyllä menemään aikamoisen patterimäärän ja poweri ei riitä kovinkaan pitkälle. 

Tällaisia alkusyksyn ajatuksia tällä suunnalla. Jos on hyviä pihavalaistusideoita tämän hetken tilanteeseen nähden, niin mielellään otetaan vastaan :)



Onneksi meillä on kuitenkin "lempeä" syyskuun 2022 kalenteri eikä tarvitse sen suhteen valaistusta miettiä :O Kalenterin pääset lataamaan Driven puolelta –>


Lempeää syksyn odottelua,

Nina









perjantai 29. heinäkuuta 2022

ELOKUU 2022 – tulostettava kalenteri

 


Vikkelä rapukuu

Tiiättekö mitä? Olinkin sitten onnistunut sekoittamaan leijonan ja ravun kuukaudet keskenään sekaisin, huuups!  Mutta eipä tuolle nyt enään mitään mahda ja jos ottaa asian yhtä rennosti kuin minä niin hyvä niin :) Faktahan on jokaiselle meistä välillä sattuu kömmähdyksiä vaikka kuinka pilkuntarkka ihmisenä oikeasti onkin, eikös? 

Tuosta tarkkuudesta itse asiassa olen saanut elämäni varrella aika paljon kuulla (hyvässä ja pahassa) ja tuo on sellainen asia, mitä olen tietoisesti yrittänyt elämäni varrella parantaa, eli siis höllentää. Joskus nuorempana olin erittäin tarkka KAIKESSA tekemisessäni mutta nykyään olen yrittänyt opetella vähän rennompaa otetta asioihin. 

Mutta on tuossa rapukuvassa sentään jotain hyvää...onhan nyt muutama päivä sitten ravustusaika alkanut eli sinällään ajankohtainen kuva kalenteriin kyllä :) Ja mitä tuohon ravun vikkelyyteen vielä tulee, niin vikkelältähän elokuu aina tuntuu. Lomat loppuu, koulut alkaa, harrastukset alkaa, syksy alkaa hiipimään ja mitä kaikkea vielä...lista on ihan loputon, joten tuo tuleva kuukausi varmasti menee erittäin vikkelästi läpi!



Vikkelän elokuun 2022 saat ladattua ja tulostettua itsellesi täältä –>


Terkuin,

Nina


keskiviikko 29. kesäkuuta 2022

HEINÄKUU 2022 – tulostettava kalenteri

 


Heinää ja hellettä


No nyt kyllä kesää totisesti riittää. Sen verran lämpö hohkaa punaisena että kohta varmasti taivas rymisee ja karjuu ihan samoin kuin melkeinpä leijona! Ja mikäs sen osuvampi horoskooppi heinäkuulle kuin leijona :) 

Se on aika metka tuo suomalainen luonne. Talvella voivotellaan joko loskaa tai kauheita pakkasia ja kesällä kylmyyttä tai liiallista kuumuutta, heh. Noh, toisaalta ehkäpä se just onkin siinä että suomalaiset ei tykkää yhtään noista ääripäistä, vaan osaa nauttia just siitä sopivasta. Ja oma juttunsa sitten tietty siinä, mikä se just sopiva sitten on itse kullakin :O




No enpä ihmettele säätä sen enempää kuin hilpasen pian toimistolta mieluummin vaikka noille kuumille heinäpelloille ja järveen vilvoittelemaan. Ja jotta asiat pysyisi edes hitusen muistissa näillä helteillä, onneks on sentään seinällä kalenteri, mihin saa asiat muistiin! 

Lämpimän leppoisaa heinäkuuta kaikille,
Nina

tiistai 31. toukokuuta 2022

KESÄKUU 2022 – tulostettava kalenteri

 


Kesä ja kaksosten hiukset hulmuaa lempeässä tuulessa


Vitsit, se on kuulkaa vihdoinkin KESÄ! Ai että miten ihanaa ja veikkaan, että aika moni muukin on täsmälleen samoissa fiiliksissä. 

Musta tuntuu että kaksoset-horoskooppimerkki on kuin tehty kesäkuulle. Tuosta kuvasta voi mielikuvissaan tuntea sen ihanan pehmeästi lämmittävän kesätuulen ja kevyesti hulmuavat hiukset!

Itellä on ollut melko tiukahko kevät yrittäjyyden, sisustussuunnittelun opiskeluiden sekä voikkavalmentajan hommissa, että kyllä kuulkaa alkaa kesäfiilis nousemaan väkisinkin kattoon, kun pientä paussia on osaan hommia tulossa. Mieli alkaa jo kävelemään kohti rentoa riippumattoa pelkästä ajatuksesta :)





Kesä, kesä, kesä...nautitaan siitä,
Nina