lauantai 15. marraskuuta 2014

Lyhdyt tekoon ja loistamaan

Lyhtyjä ei mielestäni ole koskaan liikaa ja kauppoihin onkin taas ilmestynyt mukava valikoima vuodenaikaan sopivia lyhtyjä. Jos olet kuin minä, lyhtyjä voisi ostaa vaikka läpi vuoden ja pitää esillä. Lyhtyjen paljoudesta sekä erilaisuudesta sain minäkin inspiksen ja päätin toteuttaa tällä kertaa yhden version itse. Lopputoteutus muokkautui erään (yksi monista) kirppiskierroksen jälkeen - pyöriteltyäni tuota perinteistä Riihimäen lasikippoa.

Molla Mills:n Virkkuri, Virkkuutöitä kotiin ja käyttöön -kirjassa ihastuin virkattuun kettinkiin. Siitä  innostuinkin kokeilemaan tuota lyhdyn kahvaa. Kirjassa on myös esitelty tosi hyvin vaihe vaiheelta kettingin virkkaaminen.

Näitä tarvitset:

Riihimäen lasin Keittiötölkki, itse käytin tässä 3 litran "tölkkiä". Mikäli et tällaista omista, näkyy näitä paljon kirppareilla. Hyvällä tuurilla löytää vielä todella edullisestikin. Tai sitten ihan tavallisella säilykepurkillakin saa kivan näköisen lopputuloksen.
Moppilankaa,
virkkuukoukku 6 mm (omaan käsialaani tämä oli paras),
kanavaneula ja sakset,
rautalankaa (melko ohutta, on helpompi taivutella).



Virkkaa aloitussilmukan jälkeen 25 kjs (ketjusilmukka) ja ps (piilosilmukka) renkaaksi. Sitten virkkaa 5 kerrosta ks (kiinteä silmukka) spiraalimaisesti, kerrosten vaihtumiskohdassa ei siis tule ps. Katkaise lanka mutta jätä n. 40 cm päättelylankaa.

Pujota päättelylanka neulaan ja taita työ renkaaksi, oikea puoli ulospäin. Ompele reuna kiinni (kierros ympäri) silmukka kerrallaan ja solmi päättelylangat yhteen. Siistiksi saat, kun vedät virkkuukoukulla vielä päättelylangat lenkin sisään.


Seuraava lenkki tehdään samalla tavoin kuin ensimmäinenkin. Virkkaa 25 kjs mutta ennen piilosilmukalla renkaaksi yhdistämistä pujota ketjusilmukkanauha valmiin lenkin läpi. Tällä tavoin jatka lenkkejä tarvittava määrä. Itse tein tähän 8 lenkkiä.


Lasitölkin suuaukkoa ja ketjun kiinnitystä varten virkkaa ketjusilmukkanauhaa vähän reilu 2 x suuaukon verran. Virkkaa ketjusilmukan viimeisestä silmukasta katsoen toisesta silmukasta lähtien (ota tässä vaiheessa rautalanka myös mukaan) kierros ks (kiinteitä silmukoita) loppuun saakka ja päättele. Jätä rautalankaa vähän ylimääräistä kumpaankin päähän, niin se helpottaa sitomista. Kierrä valmis "rautalankanauha" purkin suuaukon ympäri ja ota kettinki kiinnitykseen mukaan käyttäen rautalankoja.


Lopputuloksena mikäs sen ihanampaa, kuin nauttia itse tehdyn lyhdyn tunnelmasta. Jos pelkäät polttaa aitoa kynttilää lyhdyssä, niin nykyään on saatavana tosi aidon näköisiä led-kynttilöitä.

Oletko itse tehnyt lyhtyjä ja millaisia?

-Nina-

2 kommenttia:

  1. Tällainen lyhty sopisi oikein passelisti myös meidän mökille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kieltämättä olis kyllä ihan mökkihenkeä tässä lyhdyssä, vaikka meillä täällä kotona tämä onkin. Pitääkin tehdä mökille oma lyhtynsä, vähän muunneltu versio ;)

      Poista