torstai 20. joulukuuta 2018

Tähtikranssi & kettu pilleistä




Tähtikranssi ja sen kaveri kettu


Muutama vuosi sitten kokeilin pilleillä askartelua ja kivaa hommaahan se oli. Kuvittelin että ne on jo niin nähty mutta kovin ne edelleen pitävät pintansa ja ihmekös, samalla haastavahkoa mutta kuitenkin mielelle rentouttavaa puuhaa se on.

Viime vuonna jo itse asiassa kokeilin tällaisen tähtikranssin tekoa. Siellä se on vuoden päivät roikkunut ikkunassa jouluvaloineen. Tosin valoja en sentään ole pitänyt kesäkuussa päällä ;)

Pilleistä askarreltu kranssi on ihanan kevyt, joten sen voi ripustaa melkeinpä mihin vaan. Oveen, ikkunaan, kattoon....ja kevyillä valoilla saa tosiaan vielä talvisempaa tunnelmaa.

Pillikranssi aloitetaan ihan perustimanttihimmelistä, sen ohjeen voit kurkata täältä –>
Tässä pillikranssissa käytin vain kahden pituisia pillejä. Itse tykkään käyttää virkkauslankaa ja pitkää neulaa mutta jos haluaa jämäkämmän, niin sitten ohut rautalanka on parempi.





Tähtikransseja tehdessä näinkin tässä myös matkan varrella KETUN hahmon. Siitä se ajatus sitten lähti ja sitähän oli myös pakko kokeilla:


Kettu rakentuu samalla periaatteella kuin tähtikin mutta tuosta keskimmäisestä "timantista" tehdään vain puolikas. Nenuksi helmi ja se olisi sitten siinä. Nuo luonnolliset puuhelmet on aika ihania vaaleiden sävyjen kanssa :)

Ja sitten yksi pieni tyttö näki ketun ja hän näkikin YKSISARVISEN. Tottahan sitäkin oli sitten myös kokeiltava, heh.






Vähän väliä kävin näyttämässä tätä tyttärelleni ja hän oli erittäin kriittinen....jouduin jatkamaan tätä niin pitkälle, kunnes hän oli tyytyväinen. Aikamoinen väkerryshän tästä lopulta tuli. Tämä yksilö pääsi kuitenkin ilahduttamaan erään ihastuttavan 4-vuotiaan huonetta. 

Saa nähdä mitä eläimiä pilleistä joululoman aikana ilmaantuu. Sen verran rentouttavaa hommaa tämä on että näitä tekee vaikka samalla sohvalla löhöillen :)


Ihanaa ja rauhallista joulua kaikille, minäkin meinaan unohtaa työasiat muutamaksi päiväksi kokonaan ja keskittyä vain oloiluun läheisteni kanssa <3

– Nina –

6 kommenttia:

  1. Itse olen käyttänyt himmeleiden teossa mustaa villalankaa (Novita Nalle on sopivan paksuista). Se on tosi kätevää kun nurkissa voi pistää langan vaan toisesta langasta läpi eikä tarvii tehdä solmuja. Himmeleistä tulee myös vähän jämäkämpiä kuin ohuella langalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon vinkistä, pitääpä kokeilla myös tuota lankaa :)

      Poista
  2. Moi!
    Mitkä mitat sinulla on tuossa tähtihimmelin aihiossa jota voi myös käyttää kettuhimmelissä?

    VastaaPoista
  3. Moi!
    Mitkä mitat sinulla on tuossa tähtihimmelin aihiossa jota voi myös käyttää kettuhimmelissä?

    VastaaPoista
  4. Moi!
    Mitkä mitat sinulla on tuossa tähtihimmelin aihiossa jota voi myös käyttää kettuhimmelissä?

    VastaaPoista
  5. Moikka, lyhyt on 5,25 mm ja pitkä 7 mm. Muistaakseni käytin siinä samoja mittoja kuin perustimanttihimmelissä. Tuossa ylhäällä tekstissä on linkki siihen perustimanttiin, jos haluat kurkata :) Toivottavasti tästä oli apua?

    VastaaPoista